Tällä hetkellä eri puolella Suomea on vielä varsin vaihtelevia käytänteitä koskien kotioppimista koulun
vaihtoehtona. Hyvään alkuun pääsee lukemalla Phasmascriptin "Kotioppiminen - vaihtoehto koulunkäynnille" -kirjan.
Kustantajalla ei tällä hetkellä ole toimintaa, mutta kirja löytyy joistain kirjastoista ja myös
minulta (Marko) kirjaa voi lainata.
Käytännössä mikäli päätät lopettaa koulun käynnin ja siirtyä opiskelemaan kotona, tarvitsee
sinun vain tehdä ilmoitus paikkakuntasi sivistys-/koulutoimelle ja sopia käytännön toimista.
Usein oppimistasi seuraamaan asetetaan jokin koulu ja koulun
johdon kanssa joudut neuvottelemaan, miten käytännössä opiskeluasi seurataan. Monesti sovitaan
kerran tai kaksi vuodessa oleva kuulustelu, jolla selvitetään osaamistasi.
Kirje paikkakuntasi opetusviranomaisille voi olla esim. seuraavanlainen:
|
Arvoisa sivistystoimenjohtaja, (kannattaa tarkistaa virkanimitys)
Ilmoitamme, että otamme tästä päivästä (pvm) lähtien lapsemme (nimi, sotu)
kotiopetukseen. Otamme täyden vastuun hänen oppivelvollisuutensa
suorittamisesta, joten hänet voidaan tällä ilmoituksella poistaa
(koulun nimi) kirjoilta.
Jäämme odottamaan oppivelvollisuuden etenemistä valvomaan valitun
opettajan/koulun yhteydenottoa. Toivomme mahdollisimman pikaista
yhteydenottoa.
Ystävällisin terveisin,
Huoltajat (pvm ja allekirjoitukset)
|
Kun lopetat koulunkäyntisi, vanhempasi ovat virallisessa vastuussa opiskelustasi, mutta
käytännössä sinä päätä mitä teet ja jos vanhempasi ovat fiksuja, voitte sopia varsin vapaat
keinot opiskelusi toteuttamiseksi.
Ikävä kyllä, et pääse eroon valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta, vaan joudut
opiskelemaan joka tapauksessa samat asiat kuin koulussa. Tosin voit vapaammin päättää,
miten, missä ja kenen kanssa opiskelet. Voit myös käyttää vapaammin erilaisia opiskelun
apuja, kuten kirjastoja, romppuja, internetiä ja asiantuntijoita.
Käytännössä näyttää siltä että oppiminen itsekseen kotona tai missä tahansa koulun
ulkopuolella on huomattavasti tehokkaampaa kuin koulussa. Monesti koulun kahdeksan tunnin
päivän voi korvata parin tunnin tehokkaalla opiskelulla kotona. Olennaista on että
oppiminen tapahtuu omasta kiinnostuksesta ja vapaasta tahdosta, eikä pakotettuna
tiettynä kellon lyömänä. Sinulle jää siis huomattavasti enemmän aikaa tehdä niitä
asioita, joista todella nautit. Normaalisti oppiminen on tehokkainta kun tekee sitä
mistä pitää ja mikä kiinnostaa, mutta erinäisistä syistä johtuen, joita pohdin lisää
muissa teksteissäni, Suomen valtio on päättänyt ylläpitää yhtenäistä opetussuunnitelmaa.
Kannattaa yrittää saada myös kavereita mukaan kotioppimisprojektiin, sillä yksin
opiskelu/oppiminen ei ole ollenkaan yhtä hauskaa kuin porukassa.
Voit myös ottaa yhteyttä minuun. Autan mielelläni miten vain voin. Yhteystietoni löydät
täältä.
YLE1:n Opinportti -ohjelma teki 15.1.2003 jutun kotioppimisesta, jossa olen yhtenä
haastateltavana. Ohjelmassa käsitellään kotioppimista verrattuna koulunkäyntiin. Juttu
on hyvin lyhyt, mutta kohtalaisen monipuolinen. Ohjelman esimerkkiperheen kautta korostuu
heidän uskonnollisuutensa, mutta kotioppiminen ei missään nimessä rajoitu pelkästään
uskonnollisiin perheisiin.
MTV3 teki alkukesästä 2002 ohjelman kotioppimisesta. Sivulta
pääset myös katsomaan videopätkän ohjelmasta (RealMedia).
MTV3 - 45 minuuttia - Koulua voi käydä myös kotona
Onnea matkaan!